Seuraa elävässä elämässä todistettua faktaa: Jos istuu vuoden aamusta iltaan, perse leviää. Housut ratkeavat haaroista yökerhossa, kesken pedikyrin ja istahtaessasi taksiin. Vaaka näyttää liian monta kiloa enemmän kuin kotimaasta lähtiessä etkä (halua) tunnista(a) itseäsi valokuvista.
Seuraa elävässä elämässä kehitetty ratkaisu: Ota "opintovapaata" hyvinpalkatusta toimistotyöstäsi, lähde kurssille mielellään maailman ääriin, elä yksi vuodenaika pihvillä ja punaviinillä, palaa nöyränä, rahallisesti köyhempänä (mutta ikimuistoisia kokemuksia rikkaampana) takaisin kinuamaan työtäsi takaisin ja huomaa, että firma vaihtoi poissaollessasi toimitusjohtajaa ja rekrytointipolitiikkaa. Totea olevasi työtön, edelleen maailman äärissä (vaihda toki sitä äärtä), ja omistavasi enemmän aikaa itsellesi kuin koskaan ja bonuksena ne vääriin kohtiin sijoittuneet kilot. Liity jäseneksi kuntokeskukseen ja välttääksesi työnhaun tuomaa turhautumisen tuskaa, pakene kaikille niille ryhmäliikuntatunneille, joille et koskaan uskonut osallistuvasi. Kyllä perse pienenee.
En ole koskaan käynyt tai edes halunnut käydä tanssitunneilla. Ed. esiteltyä strategiaa soveltaessani, päädyin myös sellaiselle. Entinen poikaystäväni, kutsuttakoon häntä tässä yhteydessä vaikka nimellä Banderas, rakasti Souzan sanomaa "Dance as though no one is watching you, love as though you have never been hurt before, sing as though no one can hear you, live as though heaven is on earth". Ensimmäiset Bodyjam - ja Zumba-tunnit autotsemppasin itseäni kuiskimalla mantraa "tanssi kuin kukaan ei katselisi sinua, tanssi kuin kukaan ei katselisi sinua, tanssi kuin kukaan ei katselisi sinua...", kun pohjoismaalaisen notkea kroppani ei lattarivuosista huolimatta taipunut sensuelliin pyllyn pyöritykseen tai seksikkääseen rintojen heilutteluun. Erityisen vaikeaa se kuulkaa on, ellei uskalla heittäytyä täysin rinnoin (kirjaimellisesti, hah!) musiikin vietäväksi. -Paha rasti kontrollifriikille.
Ensimmäisten tuntien pullukasta, kömpelöstä, haparoivasta, rautakangen sulavasta takarivin blondista on kuitenkin viikkojen kuluessa muodostunut sutjakka eturivin dance-groove-hiphop-reggaeton-merenque-salsa-samba-tyttö (yeah, right...), enkä tunnin loputtua malttaisi odottaa seuraavaa dance-sessiota. Todellisuudessa näytän varmasti edelleen vähintäänkin säälittävälle hytkyessäni intohimolla Daddy Yankeen räpätyksessä mutta väitän olevani ainakin rennompi ja nopeampi liikkeissäni kuin ennen. Ja mikä tärkeintä, nautin tanssimisesta. Tunnustan tanssivani jopa kotona. Harjoittelen sarjoja iltapimeällä peilinä toimivan keittiön ikkunan edessä. Esitän vilpittömän anteeksipyyntöni niille ikkunani alle liikennevaloihin pysähtyneille autoilijoille, jotka pakosta ovat joutuneet seuraamaan vatkaamistani ja hytkymistäni. Älkää pelästykö, en saa sähköiskua, treenailen tässä vaan koreografioitani.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
4 comments:
Delfiinit on sympaattisia, mäkin haluan takaisin delfiiniksi!! Olen lähdössä showdance-tunnille.. auttaako se?? Mä olen heilunut ikkunan edessä koko pienen ikäni, sehän on oiva oma estradi!
Ihanaa Tzinzi, ihanaa!!
Varo vaan ettei Meksikon miehet aja sun talon kohdalla kolareita kun heiluttelet "täysin rinnoin" siellä ikkunassa :) Mä olin kerran, taisi muuten olla sun kanssa, Elixian jossain tanssipohjaisella liikuntatunnilla, enkä ikinä ole tuntenut itseäni niin kömpelöksi - vaikka luulin että minulla on rytmitaju... Nauti tanssista! Lähden ylihuomenna Keski-Eurooppaan, palataan sitten!
Mä haluisin myös olla delfiini. Mietin, muuttuisko sitä sellaiseks jos pussais yhtä, mut ei sittenkään onnistunut...kokeiltu on! =)
Tilasin sut muuten plokilistalt. Koita nyt olla poistamatta tätä kommenttia...
Hei loistavaa! Just eilen surffailin tutkimassa sambakoulun tarjontaa aloittelijoille ja mietin, miltä näyttäisin vatkaamassa ahteriani. Kiinnostusta olisi, lahjoja ei yhtään. Haitanneeko tuo. ;-)
Post a Comment